sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kynsikkäät ja hyllylöytö sekä rp-päivitys

Nämä kynsikkäät ovat odottaneet lankojen päättelyä jo parisen viikkoa,  eilen illalla sitten pakotin itseni siihen hommaan.
Lankojen päättely ei kuulu minun lempipuuhiini käsitöissä, millonkahan oppis että tekisi ne sitten saman tein kun työ on valmis??? ;)




























Nämä on jämälangoista, Novitan seiskaveikan loppuja käytin näihin.
Nyt on sitten onkimiehelle ja -naiselle käsien lämmikettä.


































Nämä on isännän mutta itse olin käsimallina. Varsi on 1o,1n joustinneuletta ja muuten neule on 3o,1n-neuletta joka toinen kerros ja joka toinen kerros kaikki silmukat oikein. Sormien päihin neuloin muutaman kerroksen myös joustinneuletta.
Isännältä tuli hyvä parannusehdotus. Nimetöntä ja pikkurilliä kun ei tarvitse onkiessa muuta kuin vavan pitämiseen, niin niille voisi neuloa sormet umpeen tai sitten niille voisi neuloa yhden yhteisen "sopen". Tästä neuvosta otan opiksi seuraavia kynsikkäitä varten.






























Tässä sitten emännän kynsikkäät. Näihin oli ohjekin mutta en sitä ymmärtänyt oikein ja palmikko tuli vähän väärään paikkaan. Mutta kyllä nämä mulle kelpaa.

Eilen iski "kirpparikutina" kauppareissulla ja poikkesin yhdellä kirpparilla.
Silmäilen pöydät läpi aina samassa järjestyksessä ja tällä kirpparilla olevan antiikkinurkkauksen jätän aina viimeiseksi tai en käy siellä ollenkaan. Olin jo lähdössä pois pettyneenä kun ei se kutina nyt pitänytkään paikkaansa. Menin vielä kuitenkin kurkkaamaan sinne antiikkinurkkaan ja siellähän se kutinan syy oli....


Tämän tyyppistä lautashyllyä olen etsiskellyt pitkään ja tämä hylly olikin parempi kuin olin osannut kuvitellakaan.
Ikkunan ja kaapin välissä on 80 cm vapaata tilaa ja se on ollut aika rajottava tekijä.
Mutta nyt sain sopivan hyllykön siihen 28 eurolla. Voi että olin täpinöissäni ja isäntä pääsi heti asennushommiin kun palasin kotiin.
Tässä oli aiemmin kolme erillistä hyllylevyä ja ne saivat nyt väistyä ja jäädä odottamaan uutta paikkaa.

Aika vähän olen tehnyt nyt käsitöitä koska käsi on alkanut taas "vihottelemaan".
Olen iltaisin tehnyt tätä ristipistotyötä vähän kerrassaan tai neulonut tytölle sukkaa pari riviä kerrallaan.

Ristipistotyö Dans mon Potager (Tralalan malli) on nyt tässä vaiheessa.

























Tuohon kylttiin oli ohjeessa kirjoitettu RADIS mutta minä pistelin nimikirjaimeni ja vuosiluvun ;)
Vielä on paljon pisteltävää......

Kiitokset jälleen vierailuista ja kommenteista edelliseen postaukseen ja oikein kauniita talvipäiviä teille kaikille!!

terkuin

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kirppisostoksia ja näpertelyjä

Enpäs muista millon viimeksi olen kirppisostoksista laittanut kuvia. Olen vähentänyt kirppareilla käyntejä ja aika vähän olen niiltä löytöjä tehnyt. Mutta tässä jotain viime syksyn reissuilta.



























Ylhäällä vasemmalla olevassa kuvassa olevalle Kryddpeppar-purkille löysin kaveriksi isomman saman sarjan socker-purkin.
Oikealla sitten ihana vanha taskukko, pesin sen mutten vielä silittänyt. Täytyy muutenkin vielä miettiä sille paikkaa, se tulee ehdottomasti käyttöön.
Oikealla alhaalla olevaa kaulinta en pystynyt vastustamaan ja kun sain sen vielä parilla eurolla niin mukaanhan se lähti.Kaulin muistuttaa kuvioinniltaan tuota äidiltä perittyä W&B:n leikkuulautaa, siksi sen ostinkin.



























Kahvimylly on mulla pitkään ollut hakusessa ja täällä harvemmin niitä näkee. Ovat sitten tosi kalliitakin jos semmoisen kohdalle sattuu,  mutta tämän löysin 15 eurolla ja on vielä toimintakunnossakin.
Piparimuotteja löysin pussillisen ja joukossa oli myös pari vanhaa leivosvuokaa.
Virkattu reppu ja söpönen hatturasia ovat uusimmat löydöt. En ole vielä päättänyt mitä aarteita hatturasiaan laittaisin. Nyt se on koristeena aulan kaapin päällä.

Sitten tämä vanha peili.




















Ihastuin siihen ensinäkemältä mutten heti raaskinut ostaa. Kellekkään se ei tuntunut kelpaavan ja kun monen kuukauden ajan sitä aina kirpparikierroksella ihastelin ( se ihan selvästi odotti minua ;) ), se viimein lähti mukaani n. 40 eurolla. ( en muista tarkkaa hintaa, alle 50 euroa kuitenkin). Se on iso ja painava ja sopii hyvin lipaston päälle. Mitään muuta en peilille tehnyt kun vaan puhdistin. Peilin kehys on väriltään hyvin lähellä lipaston väriä, joten se saa jäädä ihan alkuperäisen väriseksi.

Eilen illalla näpertelin sydämiä veteen hajoavista vessapaperihylsyistä. Idean nappasin Lauralta Sininen talo ja kissa-blogista. Lauralla on muuten arvonta käynnissä, käykäähän kurkkaamassa.




























Hylsyn upotin kerran veteen ja puristin liiat vedet pois.  Piparkakkumuottien avulla muotoilin sydämiä. Reiät tein tässä vaiheessa sukkapuikon avulla.

Tänä aamuna sitten näpertelin sytykeruusuja. Entiset pääsi loppumaan pitkän sähkökatkon aikana kun takkaa lämmitettiin aamuin illoin. Sähkökatkon aikana tuli myös paljon kynttilän pätkiä joten eikun pätkät sulamaan vesihauteeseen ja nyt on sytykeruusuja lisää.






















En jaksanut nyt panostaa ruusujen ulkonäköön kun piti saada nopeasti valmista.
Hylsysydämet on siinä vielä kuivumassa, aika kauan kestää että kuivuvat kokonaan. En tiedä vielä mihin ne käytän, ainakin nyt maalaan ne ensin, eiköhän niille ajan kuluessa joku käyttötarkoitus löydy.

Aloittelin viikolla uutta ristipistotyötä ja se on edistynyt tämän verran.























Tykkään kovasti tästä Tralalan mallista ja sen väreistä. Mielessä on jo idea, mihin se tulee kunhan saan valmiiksi.

Nyt täytyy mennä laittamaan lihapata uuniin ja lähteä vähän ulkoilemaan.
Leppoisaa sunnuntaita ja mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!!

terkuin

tiistai 10. tammikuuta 2012

Ristipistojen vuoro

Yksi ristipistotyö on valmistunut.
Nimittäin tämän sain valmiiksi.




























Lehden ostin Violariumin osastolta Kädentaitomessuilta. Jouluksi en kerennyt mitään pistellä joten valitsin tämän talvisen LHN:n Fresh Fallen Snow-mallin. Värit eivät ole samat kuin mallissa. Halusin yrittää saada tähän raikkaan tunnelman sinisellä liukuvärjätyllä ja valkoisella langalla.

Kirpparilta löytämäni sinisävyinen vitriinikehys pääsi nyt käyttöön ja koki pienen muodonmuutoksen.





























Kehykset oli kyllä kauniit näinkin mutta eivät minusta sopineet nyt tähän työhön, joten krakleerauslakkaa (yllätys, yllätys) päälle ja sitten valkoinen maalipinta ja vot, tämmönen tuli.




























Tässä paikallaan hyllyssä, Tilda-luistinten kera. Ajattelin pitää silmät auki kaupoissa liikkuessa jos sattuisi pienemmät luistimet löytymään tai vaikka pienen pieni potkukelkka tuonne taulun sisäpuolelle...
Kehyksen jätin sisäpuolelta alkuperäisen väriseksi, jotenkin sopii näin ainakin minun silmille...
Tässä vielä ikkunan ääressä otettu kuva, tänään oli pilvistä ettei tästä paljoa sen kirkkaampi kuva tullut...






























Halut on kovat tehdä ristipistoja ja olen pikkuhiljaa kartuttanut malli-, lanka- ja kangasvalikoimaa, vaikka entisiäkin olisi.
Violariumin osastolta Leenalta ostin tuon lehden lisäksi yhden Tralalan mallin ja kankaita ja Leenalla oli upea kaupanpäällinen (kun osti tietyllä summalla), nimittäin sai valita upeista tarvikepusseista mieluisensa. Tarvikepussit oli minusta runsaita, monta kangaspalaa ja lankoja.
Lisäksi olen hommannut malleja Violariumin joulu-alesta ja DMC:n muliinilankoja Atelje Marharethalta. Noiden muliinilankojen hintatasoa en oikein tiedä, mutta Margarethalla yksi tokka maksoi 1,09 €, kun ostaa 10 kpl:n satseissa,  tietysti tulee posti-ja toimituskulut päälle. Mutta taisi silti tulla halvemmaksi kuin lähteä kaupunkiin ajamaan ja ostamaan. Viimeksi maksoi muistaakseni melkein 1,60€ tokka Koskikeskuksen "nappikaupassa".
Oli miten oli,  tässäpä kuitenkin nämä hankinnat.


























Hehee, sormia syyhyttää, mistähän aloittas, tykkään kaikista :D  Taidan aloittaa tuosta Tralalan Dans mon Potager-mallista jotta saan sen kevääksi valmiiksi.
Hih, hauska nähdä kauanko rouvalla pistelyinto kestää, mutta nyt on ainakin mistä valita.

Tässäpä tulikin pari postausta samalle illalle. Nyt taidan mennä hypistelemään noita ihania lankoja ja valmistella tuota työtä alulle.

Mukavaa viikonjatkoa teille kaikille!

terkuin

Kirjontaa huopakankaalle

Olen vallan unohtanut arkistoida nämä seuraavat kirjomukset tänne.
Olen pari kertaa ollut kiire-apulaisena Taito Pirkanmaalle ja tehnyt muutaman kirjonta-osuuden eräisiin heidän malleihinsa.


Kirjoin suorakaiteen muotoiselle huopakankaalle mallin mukaan ja joku siellä Taito Pirkanmaalla pyöraytti siitä lampunvarjostimen, Polku-varjostin on tämä nimeltään.































Samaa sarjaa oli sitten tämä Polku- tyyny. Nämä kaikki mallit ovat siis Taito Pirkanmaan, eivät minun luomia. Nämä kaksi ylintä oli heidän mallistossaan jo 2010, en vaan ole saanut aikaiseksi niitä tänne laittaa.

Sitten viime kesänä autoin tekemään heidän syksyn 2011 mallistoon näitä kedonkukkia.


Tein jälleen nämä kirjonta-osuudet ja nämä kukat ovat osa Kedonkukka-taulusarjaa. En muista tämän yllä olevan kukan nimeä mutta tämä alla oleva oli muistaakseni Kärhö. Sen kirjoin myös, en vaan kerennyt silloin  tehdessäni ottaa siitä kuvaa (tuli hiukka kiirus ). Nämä seuraavat kuvat otin lehdestä, 
( Taito Pirkanmaa, syksy 2011)  kun en ole näitä  viimeisteltynä nähnyt vielä luonnossa.


Tässä sitten koko taulusarja myös lehden kuvasta otetussa kuvassa. Eli sarjaan kuuluu neljä eri kukkaa.


Tykkäsin tehdä näitä, olis kiva tehdä itselleenkin joskus. Nuo Polku-sarjan varjostin ja tyyny löytyvät tekemispakettina Taito Pirkanmaan netti sivuilta. Kun taas tuota kedonkukka- taulusarjaa en sieltä tekemispakettina löytänyt. Nähtävästi sitä pääsee halutessaan tekemään työpajaan joissakin käsityökeskuksissa.
Tässäpä tuli tämmönen Taito Pirkanmaa mainospläjäyskin samalla, sieltä kyllä löytyy kaikkea kivaa tekemistä.
Minulla vaan on kovasti tehnyt mieli tehdä risipistoja viime aikoina. Kohta tulee niistä postaus ;)

tiistai 3. tammikuuta 2012

Vuoden 2011 viimeinen viikko

Tervehdys!
Oikein lämpimät kiitokset monista ihanista kommenteista joulupostaukseen!!En ole nyt päässyt  bloggailemaan ja toivottelemaan teille hyvää tätä vuotta, syylliset paljastuu hetken kuluttua.
Uusille lukijoille lämmin tervetulotoivotus, koitan keretä vierailla blogeissanne jos vaan linkit löytyy.
Minulta jäi välipäivä- sekä uuden vuoden postaukset tekemättä ja syylliset ovat seuraavissa hämärissä kuvissa.

Täälläkin oltiin myrskyn kourissa Tapaninpäivänä ja luultiin että selvittiin vaan parilla puun kaatumisella, ne nojasivat sähkölinjaan mutta linja vielä kesti niiden painon. Kunnes sitten tiistai-iltana (viikko sitten siis) uusien tuulien myötä rojahtikin sitten järeämpi kuusi entisten kanssa samaan syssyyn ja linja ei enää kestänyt ja sen liitokset petti ja piuhat tuli maahan kuusien kera.





















































Nämä kuvat on keskiviikko-aamuna otettu, silloin oli vielä hämärää ja kuvista tuli aika epäselviä, pahoittelut!

























Puut kaatuivat ainoan meille tulevan tien poikki ja pakkohan meidän oli ne siivota pois että päästään autolla kylille ja että meille pääsee. Tietysti tarkistettiin ensin tilannetta että uskalletaanko rueta raivaushommiin. Meidän lisäksi tämän tien varrella asuu toinen perhe ja sitten on vielä kolmas talo jossa ei vakituisesti asuta.
Onni onnettomuudessa oli etteivät puut tehneet kaatuessaan muuta vahinkoa, ihmiset ja rakennukset säästyivät vammoitta ja onni sekin ettei ollut juurikaan pakkasta koko viikolla.
Jääkaappi tyhjennettiin ulos ja pakastin tietysti suli tavaroineen viikon aikana, mutta siellä ei ollut mitään niin arvokasta mikä olisi harmittanut. Isännän onkimat kalat lahjotettiin ennen sulamista eteenpäin koska emme itse olisi niitä kaikkia ehtineet kuitenkaan syömään.
Meillä on onneksi takka jolla saatiin pirtti pysymään suht lämpösenä ja omasta kaivosta nostettiin sankolla vettä. Kaasugrillissä tehtiin ruokaa ja sen sivukeittimellä keiteltiin vettä tarpeen mukaan. Tyttären luona päästiin käymään saunassa.
Joten meillä oli asiat ihan hyvin verrattuna niin moneen, moneen muuhun.
Eilen sitten saapui ne hartaasti odotetut sähkömiehet ja toivat meille valon ja lämmön tullessaan, kiitokset heille, yötäpäivää hekin painannet töitä!
Niin, minullahan oli sitten samalla pakkoloma koska kotikonttorini meni samalla sekunnilla toimintakyvyttömäksi kun sähköt meni poikki..... siinähän se viikko meni uusia polttopuita tehdessä ja vanhoja kantaessa sisälle, takkaa ja vettä lämmittäessä ja iltasin istuttiin kynttilän valossa ja pelattiin korttia, juteltiin ja tyttären kanssa neulottiin sukkia.
Tässä sitten muutama tunnelmakuva sähköttömän viikon varrelta...































patterivaloja....






























kynttilöitä...


























lisää kynttilöitä...



































kynttilöiden valossa näki neuloa yksiväristä perussukkaa ja päivällä näki pistellä rististoja vähän aikaa päivänvalossa, niitä en kynttilänvalossa edes yrittänyt tehdä...




























Malli on tuosta lehdestä, esittelen sitten paremmin kun saan valmista, oikeasta alanurkasta puuttuu vielä lumihiutale ym.
Tässä sitten neulomukset mitä sain joulunpyhinä ja "pimeän viikon" aikana valmiiksi.

























Miesten perusvillasukat Novitan jussi-langasta ja ainaoikein neulotut tossukat Novitan jussi- ja seiskaveikka-langoista, näihin käytin jämälankoja ja noiden tossukoiden ohje löytyy Novitan villasukkia-lehdestä.
Pirkanmaan Kotityön pitsipirkasta neuloin frillahuivin, pitihän sitä minunkin kokeilla kun löytyi kauniin värinen liukuvärjätty lanka.

Luntakin on tänne saatu sitten kuusien kaatumisen ja sekin toi hieman valoa tullessaan, se pimeys kun oli minusta kaikkein ikävintä tuon sähkökatkoviikon aikana. Loppu hyvin , kaikki hyvin ja toivottavasti lopuillakin sähköttömillä olisi pian sähköt !! Ja toivottavasti huomiseksi povattu myrsky ei tekisi lisää tuhoja kenellekkään!

Tämän viimeisen kuvan myötä tahdon kiittää teitä rakkaat lukijat ja vierailijat viime vuodesta ja toivottaa teille kaikille ja juuri Sinulle oikein hyvää ja kaikinpuolin valoisaa tätä vuotta 2012!!♥