keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Päivitystä ja Hyvää Juhannusta ♥

Terve!
Elikkäs pikainen päivitys tulee tässä. Ensinnäkin senkin takia halusin tehdä postauksen kun halusin teitä kiittää kommenteista , kesäterveisistä ja vierailuista, siis KIITOS♥

Vapaa-aikaani en ole juuri koneella viettänyt joten olen ihan pihalla mitä teidän blogeihin kuuluu, mutta loppukesästä aion petrata siinä asiassa.

Vapaa-ajat ollaan kärrätty multaa, istutettu, kitketty kasvimaata, muokattu pihapiiriä ja ne hommat jatkuu. Sisällä olen tehnyt suursiivousta pikkuhiljaa, vielä on osa ikkunoista pesemättä,  muuten alan olla voiton puolella siinä asiassa.
Käsitöitäkin olen kesäksi koittanut aloitella ja niitä onkin kertynyt useampi aloitus.















Eli on ristipistoja, virkkauksia ja neuletta jämälangoista sekä hommasin langat tuommoiseen liiviin joka näkyy tuossa vasemmalla.

















Näistä sitten kertoilen tarkemmin kunhan ovat valmiita. Lisäksi suunnitelmissa on tehdä vielä verhot vanhoista pitsilakanoista keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen. Niistä pitäisi tulla semmoiset "rullaverhot" kuin tuolla aiemmin tein työhuoneeseen.

Eilen iltalenkillä innostuin keräämään kukkia ja tein tänään niistä sitten tämmösiä asetelmia. Olen kuullut että kukat pitäisi oikeastaan kerätä aamulla varhain asetelmia varten, ovat silloin levänneitä yön jälkeen ja kestävät paremmin asetelmissa. Mutta minulla meni nyt näin, katsotaan sitten miten kestävät.

Tässä päivänkakkaroita ym. Arabian vanhassa kastikekipossa.





















Tässä asetelma puna-apiloista ym. myöskin Arabian vanhassa astiassa.










Tämän viimeisen kuvakollaasin myötä sanon teille hei, hei ja toivotan Oikein Ihanaa Juhannusta ja kesän jatkoa!♥

















terkuin

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Lomalle lompsis

Tervehdys!
Lämmin kiitos ja rutistus kaikille edelliseen postaukseen kommentteja jättäneille ja muillekin vierailijoille !♥
Ihanaa kun uusia lukijoitakin on liittynyt tänne, kiitokset siitäkin !♥
Joku on saattanut huomata minun hiipuneen tahdin blogirintamalla , olen koko vuoden koittanut sinnitellä jollain tavalla "blogistaniassa" mukana.
Mutta nyt on aika nostaa kädet ylös ja luovuttaa. Minulla ei nyt tunnu kertakaikkiaan löytyvän aikaa ja tarvittavaa innostusta tähän hommaan eikä käsitöillekään tunnu olevan paljon aikaa.
Irman Kammari jää siis lomalle epämääräiseksi ajaksi, eiköhän loppukesästä ala olla jotain käsitöitäkin esitellä.

Tämmöistä boleroa/hihatinta olen telkkarin ääressä neulonut, kesken on sekin vielä.


Tästä tulee lyhythihainen ja lankana on joku Novitan halppis-puuvillalanka, jota mulla oli kaapissa ennestään. Kirjottelen tästä sitten joskus valmiina parempaa tietoa ja laitan kuvaakin.
Korun sain ystävältä.

















Se on Italian tuliainen ja aitoa Muranon lasia, tykkään kovasti ♥

Tähän lopuksi laitan muutaman kollaasin ulkona pihallamme kukkivista kukista, joukossa myös luonnonkukkia.
Näiden kuvien myötä toivotan teille oikein ihanaa kesää,
hymyillään kun "tavataan" ja kiitokset vielä kaikille vierailuista ja kaikista ihanista kommenteista :D

♥♥♥♥♥♥

















♥♥♥♥♥♥

















♥♥♥♥♥♥

















♥♥♥♥♥♥

















♥♥♥♥♥♥

















♥♥♥♥♥♥