sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Silmäniloa etsimässä - kirpparilta

Eilen läksin paikallisilta kirppareilta etsimään tilkkupeittoon sopivaa taustakangasta. Samalla kaipasin jotain pientä silmäniloakin kotiin. Taustakangasta ei nyt löytynyt kirpparilta, sen jouduin hakemaan kangaskaupasta. Löysinkin ihan edullista kangasta mutta siitä sitten tarkemmin kunhan saan tilkkupeiton valmiiksi.
Näin muuten kalenteripyyhkeitä yhdessä pöydässä, olivat kyllä tosi siistit ja käyttämättömän näköisiä, mutta maksoivat 9 euroa/kpl.  En ostanut kun minulla niitä jo on,  ajattelin vaan mainita tässä tuon hinnan.

















Löysin söpön maustehyllyn purkkeineen. Hylly on ihanasti "kulahtanut" ja se sai paikan hellan nurkkahyllystä. Sininen ei kuulu minun lemppariväreihin sisustuksessa ja ostinkin tämän ystävääni ajatellen. Hän saa tämän jos haluaa, muuten se saa olla nyt tuossa, on se jotenkin niin suloinen.

















Samaisesta myyntipöydästä löysin nämä. Pyyheliinapeitto, pellavaliina ja nauhoja. Olivat vielä puoleen hintaa ja kun muutenkin hinnoittelu oli minusta edullinen niin nämä kaikki tuli maksamaan alennuksen jälkeen 13 euroa.
Pyyheliinapeittoon voisi vaikka kirjoa jotain punaisella ehkä seuraavaksi jouluksi ;) Tuossa kuvatessa huomasin tuossa pellavaliinassa pari ikävää tahralaikkua, toivottavasti lähtevät pesussa. Kirppareilla on yleensä niin heikko valaistus että pitäs mennä melkein ulos tarkistamaan tekstiilien kunto.
Nauhat on sinisiä, hih, ;) mutta ovat suloiset ja kun halavalla sain.......

Sitten sitä silmäniloa....

















pari euroa maksaneeseen "hopea"maljaan laitoin kuivatun ruusun ja helminauhan. Heh, ruusu hopemaljassa, lauloikos muuten Erkki Junkkarinen joskus laulua tulipunaisista ruusuista hopeamaljassa?
Lautanen on yksi Isännän jalkapallopalkinnoista.  Tämä sai nyt paikan lipaston päältä.

Jalallinen tarjoiluvati ja vanha lampun lasikupu lähtivät myös mukaan kirpparilta, nämäkään eivät montaa euroa maksaneet. Vati on kai puristekristallia ja kun sen näin, sain päähäni kuvan mitä siihen voisi laittaa ja aloin etsimään sen päälle sopivaa "astiaa". Samalta kirpparilta löytyi tuo kupu. Niistä sitten syntyi tämmöinen "silmänilo".


Koristeeksi muutama kuivunut ruusunkukka ja sisälle tuikkukynttilä. Kupu on avonainen alhaaltakin, joten kynttilän sytyttäminen on helppoa.
Kaunista katseltavaa silmille, tämmöisistä pienistäkin asioista tulee hyvä mieli eikä tullut huonoa omatuntoakaan , kun ostokset olivat edulliset.

Onpa mukavaa kun pakkanen lauhtui, voisi pitää ulkoilupäivän vaikka mieli tekisi syventyä tilkkupeiton ompelemiseen. Se projekti on nimittäin vallannut keittiön pöydän reilun viikon ja porukat alkaa pian hikeentyä kun ei meinaa syömään sopia ;) Aikansa kutakin, kyllä se siitä kohta häviää, toivottavasti.

Leppoisaa sunnuntaipäivää ja oikein antoisaa alkavaa viikkoa teille kaikille!
Tiistai-iltana yritän keretä arpoa palkinnot, silloin "arvontalaulu raikaa"....

lauantai 26. helmikuuta 2011

The Gorgeous Blogger




















Jaanalle ♥ kiitokset tästä ihanasta tunnustuksesta. Tämä kovasti piristi päivääni! 
Tunnustuksen henkeen kuuluu vastata viiteen kysymykseen:

1.Milloin aloitit blogisi
 2.3.2010

2.Mistä kirjoitat blogissasi,mitä kaikkea se käsittelee.
Suurimmaksi osaksi käsitöistä. Tykkään tehdä monenlaista käsityötä ja kokeilla ja oppia myös kaikkea uutta mitä en vielä tähän ikään mennessä ole kokeillut/oppinut. Käsityöt on minulle rentoutumiskeino ja joskus uppudun niihin vähän liiankin antaumuksella (=kaikki muu unohtuu, huusholli on rempallaan jne.)
Välillä kirjottelen pihahommista, reissuistamme ja välillä kissojakin vilahtelee. 
Kirppiskierroksista kirjottelen aika usein, tykkään kierrellä niitä, shoppailen mieluummin niissä kuin vaatekaupoissa. Tykkään vanhoista tavaroista ja käsitöistä joita kirppareilta etsin Joskus vain katselen kaikkia ihania tavaroita, hinnat ovat nykyään kirppareilla aika korkeita.
  
3.Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verratuna kaikkiin muihin

En pidä blogiani mitenkään erityisenä muihin verrattuna. Minusta kaikki blogit ovat erityisiä koska jokainen blogin pitäjä käyttää blogiinsa aikaansa ja jokainen blogin pitäjä enemmän tai vähemmän antaa myös osan itsestään ja elämästään tänne muiden nähtäväksi.

4.Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen
Katselin ja kiertelin aikani käsityöblogeja ja uskaltauduin sitten itsekin aloittamaan ystävän rohkaisemana. Aluksi tein postauksia  "arkistointityyliin", tämähän on hyvä siihenkin tarkoitukseen. Sitten kun pääsin vauhtiin niin olin hyvinkin innostunut ja bloggailin välillä kotitöidenkin kustannuksella. Nyttemmin bloggailutahti on aika lailla rauhottunut muttei loppunut kuitenkaan. Tuntuu ettei aikakaan riitä enää bloggailuun niin kuin ennen, käsitöitäkin kun tykkään tehdä ja töissä menee päivät, niin mm.bloggailustakin sitä aikaa muuhun sitten otetaan.

5.Mitä haluaisit muuttaa blogissasi.
Tämmöstä en ole kerennyt nyt miettimään. Blogin ulkoasua voisi muokata "valoisammaksi" tässä joskus, en tiedä. Sisältö pysyy käsityöpainotteisena, isännälle on harkinnassa oma kalastusaiheinen blogi. Mutta se tarkoittaa sitä että minä joutuisin sitä pitämään ja tällä hetkellä on se "aikapula" . 

Tämmösiä "löpinöitä" sain aikaiseksi. Tämä pitäisi jakaa viidelle blogille eteenpäin. Ihania blogeja on monia joita seurailen ja valitseminen tuottaa tuskaa. 
Tällä kertaa olen tottelematon ja haluan jakaa tunnustuksen teille kaikille lukijoilleni niin bloggerissa kuin vuodatuksessa. Blogin nimiä en ala nyt luettelemaan mutta jos olet lukijani niin ole hyvä ja ota tästä tunnustus mukaasi. Olemme kaikki  "The Gorgeous Blogger"  :D

Mukavaa illan jatkoa!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Tyynyjä, tilkkuja ja vähän muutakin

Ensinnäkin oikein paljon kiitoksia ystävänpäivätervehdyksistä, ne ilahduttivat kovasti mieltä! Arvontaan on vielä viikko aikaa, osallistujia on jo paljon, kiitos siitä ja ihanista kommenteista myös!
Lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille, yritän keretä vastavierailulle blogeihinne mahdollisimman pian, jos vaan löydän linkit!
Käsitöille (eikä oikein muuhunkaan kuin pakollisiin juttuihin) ei ole viime aikoina riittänyt "puhtia". Mutta eilen tuli semmoinen olo että jotain täytyy saada käsillä tehtyä.

















Kirpparilta löytämääni pieneen pellavaliinaan pistelin ristipistoilla isännän ja minun nimikirjaimet sekä hääpäivämme. Liinan harsin pellavaiseen tyynynpäälliseen kiinni. Kirjainten malli on Kirjo punaista, valkoista, sinistä-kirjasta.
Siinä se (jäipäs ryppyiseksi) sohvan nurkassa  nyt muistuttaa meitä molempia tulevasta hopea-hääpäivästä. Eikös olekin hyvä muistutus, hih ;)
Me kun molemmat on viime vuosina oltu huonomuistisia hääpäivän suhteen, niin jos nyt ei unohdettas.

















Tyyny sopiikin hyvin väreiltään aiemmin kirjomiini tyynyihin. Nuo valkoiset blankot pellava-tyynynpäälliset tilasin viime kesänä Wilhelmiinalta, WillesTextil-blogista. Etsin silloin kaupasta valmiita valkoisia tyynynpäällisiä joihin voisi kirjoa mutta eihän niitä löytynyt enkä itse silloin vielä uskaltautunut niitä ompelemaan kun halusin niihin vetoketjut. Tuon pellavanvärisen tyynynpäällisen tilasin JUJU-kerhosta.

















Isoäidintyynyä on tehnyt mieli jo kauan kokeilla ja kun tarpeet löytyi jo kaapista, syntyi tämmöinen versio.
Tuota kirjailua en ole itse tehnyt vaan löysin sen valmiina Sinooperin Outlet-myymälästä kerran. Se on Tildan kirjonta-malleja. Ompelin sen limen väriseen pellavakankaaseen ja ompelin myös pitsiä koristeeksi. En tiedä, ehkä pellava ei ole hyvä vaihtoehto tällaiseen tyynyyn kun se rypistyy herkästi. Tämä pellava on aika ohutta että aika kauniisti se tuossa "käyttäytyy".
Tämä tyyny on menossa vanhemman tyttären kotiin, sopii väreiltään hänen sisustukseensa.

Posti toi ystävänpäivänä pari ihanaa yllätystä.

















Laura muisti minua tällaisella paketilla. Aivan ihania juttuja tuunailuihin ja ihana kortti. Kiitos Laura!


Jaanalta sain näin ihanan paketin. Aivan ihastuttavia juttuja kaikki tässäkin. Kiitos Jaana!
Ihana oli saada tällaisia yllätyspaketteja, tuli ihan itku ilosta kun avasin niitä, kiitokset vielä molemmille!

Jaana on tehnyt monia tilkkupeittoja  ja tuosta pinkistä Jaanalta- linkistä pääset ihastelemaan niitä.
Hänen innoittamanaan olen leikellyt eilen ja tänään tilkkuja kaapista löytämistäni kankaista.


Suunnitelmissa on tehdä elämäni ensimmäinen tilkkupeitto. Ajattelin jos saisi vielä tuon kalenteripyyhkeen jotenkin peittoon mukaan. Varmaankin keskelle laittaisin, olisiko teillä ehdotuksia? Tausta- ja reunakangas on vielä hankkimatta sekä vanu ja vielä en ole päässyt tilkkuja hahmottelemaan ja ompelemaan paikoilleen. Täytyy vielä leikellä valkoisia tilkkujakin lisää.

Nuorimmaisella oli Wanhojen tanssit perjantaina. Niidenkin tiimoilla on riittänyt puuhaa kun tyttärestä on kyse. Aikoinaan pojan kanssa ei muuta tarvinnut kuin vuokrata frakki ajoissa. On ne kyllä ihania tuollaiset tilaisuudet.
Esiintymiset heillä alkoivat heti aamusta kiertelemällä kouluilla, vanhusten talolla ja Ideaparkissa. Illalla oli sitten omaisille tarkoitettu esitys ja kyllä se sai herkistymään. Ylpeinä seurattiin esitystä Isännän kanssa  ja oli jotenkin haikeaakin katsella nuorimmaistaan tanssin pyörteissä, kohta hänkin on aikuinen.
Tässä yksi tilannekuva tansseista.








Tässä oli heidän oma "vapaampi" tanssi kyseessä. Taustalla soi Michael Jacksonin Thriller ja tässä "zombit" tanssii. Tytär on tuossa keskellä kauempana valkoinen puku päällään.

Vielä ehtii osallistua arvontaan kommentoimalla tuohon Arvonnan aika-postaukseen. "Tavataan" reilun viikon päästä arvonnan merkeissä: Onnea arvontaan ja oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

terkuin
Irma

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Arvonnan aika

Laitetaanpa täälläkin arvonta käyntiin näin huomisen ystävänpäivän kunniaksi. Muutakin juhlimisen aihetta on, blogini täyttää vuoden maaliskuun alussa. Vuosi on ollut ikimuistettava täällä blogimaailmassa ja kiitos kuuluu teille rakkaat lukijat ja vierailijat! Ilman teitähän tätä ei niin innokkaasti tekisikään.
Tämä alkuvuosi on ollut huolien täyttämä meidän perheessä läheisen sairastuttua mutta nyt sen pimeän tunnelin päässä alkaa näkyä ihanaa valoa. Sitäkin kannattaa juhlistaa.
Mutta nyt asiaan:
















Säännöt ovat jo varmaan monelle tutut. Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tähän postaukseen, siitä saat yhden arvan. Lisäksi haluan muistaa lukijoitani eli jos olet lukijani saat toisen arvan. Tietysti voit nytkin liittyä lukijaksi halutessasi.  Linkittääkin saat tuolla ylimmällä kuvalla jos haluat, saat siitä kolmannen arvan.
Eli kolme arpaa on mahdollista saada. Lisäksi saat itse valita minkä voiton mieluiten haluaisit.
Voittoja on kolme ja nämä kaikki kolme siis arvotaan:






















A. Ruusu-tyyny virkatussa luonnonvalkoisessa korissa. Ruusu on pistelty aida-kankaalle, tyynyn toisella puolen on pienikuvioinen tilda-kangas.

















B. Ranteenlämmittimet,  neulottu alpakka-langasta (luonnonvalkoiset) ja koristeena sydännauhaa jonka saa halutessaan helposti pois.
















C. Pussukka. Tein ristipistoilla aidakankaalle tuon kukka-aiheen ja kiinnitin pallokankaaseen, koristeeksi pitsiä ja rusetti. Toisella puolella pussukkaa tuommoinen kukkakangas. Pussukassa on vetoketju.

Nämä on kaikki minun omien kätösten aikaansaannoksia.
Mainitkaa kommentissa monellako arvalla osallistutte ja lisäksi mikä voitoista on mieluisin ja mikä toiseksi mieluisin.
Anonyymit, jättäkää joku nimimerkki.
Arvonta päättyy 28.2., koitan suorittaa arvonnan heti seuraavan päivän iltana.

Eipä tässä muuta kuin Onnea arvontaan ja oikein ihanaa ystävänpäivää!

maanantai 7. helmikuuta 2011

Tuunailuja kalenteripyyhkeistä

Joskus viime vuonna esittelinkin näitä Sarah Kay-tyyppisiä kalenteripyyhkeitä.

Anopin kanssa on vuosien ajan annettu toisillemme kalenteripyyhkeet joululahjaksi.
Viikonloppuna sitten innostuin ompelemaan. Ensin ompelin laukun.


Toiselle puolelle valitsin tämän pyyhkeen, tässä ei kalenteria ollutkaan.


Ja toiselle puolelle tuli tämä kalenteripyyhe. Puna-valkoisesta ruutukankaasta ompelin sivu- ja pohjakappaleet ja kantokahvat. Sisuksen ompelin myös tästä ruutukankaasta.


Tässä sisäpuoli. Tein tästä "kääntökassin" eli tätä voi pitää kummin päin vain. Kalenteripyyhkeen kuukausien nimistä tein nauhakujan, ei jäänyt kuin vaan numerot käyttämättä siitä pyyhkeestä.


Ompelin tälle puolelle pitsiä ja taskun, että tulee vähän "ilmettä". Ruutukangaskin meni niin tarkkaan että ompelin taskun kirpparilta löytämästäni pikkutytön mekosta.
Tämä on aika iso kassi kun en raaskinut pyyhkeitä paljon leikellä.


Nyt ei ollut vapaita olkapäitä saatavilla joten laitoin kassin tuohon kuvauksen ajaksi roikkumaan.
Käsityökassina tätä ajattelin ainakin pitää. Minulta on semmoinen puuttunut ja kun minulla on yleensä aina joku käsityö matkoillakin mukana niin nyt minulla on käsitöille oma matkakassi.
Tätä matkustelua ajatellen aloin sitten väkrätä puikkokoteloa. Tähän projektiin meni tämä pyyhe.

















Oikeastaan tästä tulikin vähän niinkuin kansio. Jaoin pyyhkeen kolmeen osaan ja nuo reunat käännetään toiselle puolelle kansiksi.

















Tässä sisäpuoli. Laitoin pahvit sisuksiin noihin "lokeroihinsa" ettei puupuikot katkeile. Vähän tämä tuntuu kömpelöltä ja "tuotekehitys" miettii kovasti josko ottas pahvit pois. Tässä vaiheessa alkoi ompeluintokin laantua ja jälki on sen mukaista, vinks, vonks...
Aika isohan tästäkin "matkakitistä" tuli mutta onhan minulla nyt iso kassi ;)


Nyt laitetaan kirjan kannet kiinni ja annetaan ajatusten muhia jatkotoimenpiteitä varten, jotain tolle täytys vielä tehdä........

Tämmösiä kätten töitä tällä kertaa, saas nähdä mitä seuraavaksi syntyy ja milloin. Tällä hetkellä ei ole mitään ideaa aikä oikein intoakaan, mutta sehän ei ole kuin hetki kun se inspis iskee. Sitä odotellessa

Oikein kaunista helmikuun jatkoa teille kaikille!

Kirppareilta hankittua ja tunnustus

Tervehdys!
Kiitokset jälleen kun olette jaksaneet täällä vierailla ja jättää kommentteja!! Uusia lukijoitakin on liittynyt, lämpimästi tervetuloa!
Itsellä on ihan huono omatunto kun en ole paljoa luonanne kerennyt vierailla. Olen tämän viikon talvilomalla ja nyt alkuviikosta onkin aikaa tähän bloggailuun, loppuviikoksi onkin sitten muuta ohjelmaa.

Kirppareilla olen silloin tällöin piipahdellut ja kokosin tähän nyt useamman reissun ostoksia. Oletteko seuranneet himohamstraaja-dokumentteja? Isäntä jo varoitteli että kohta käy mulle niin. Mutta sanoin että kaikille tavaroille on löytynyt vielä paikka jos ei muualla niin komerossa ;)

















Tässä astioita, ison lautasen (2 € ) pohjassa lukee Made in Finland, luulen sen olevan Arabiaa koska pohjassa näkyy hämärästi painauma jostain kirjaimesta (ehkä A). Kaunis kristallimaljakko (6 € ) ja soikealle laatalle maalattu tyttönen/keiju (1,20 € ).
Liinan olen esitellyt aiemmin.

















Arabian yksittäinen kahvikuppi (2,50 € , en tiedä sarjan nimeä, piippuleima on pohjassa), tästä saakin kauniin kuppineulatyynyn...neulatyynykupin, miksikä sitä sanotaan......

















Sitten nämä tosi ohutta posliinia olevat japanilaiset kupit lautasineen (3,90 pari) oli ihastuttava löytö. Mummollani oli tällaiset kaapissaan "parempia" kahvihetkiä varten. En muista oliko juuri samalla kuvalla mutta värit ja muoto ovat samat. Laitoin nämä lasivitriiniin koristeeksi, en taida raskia käyttää niitä tuunauksiin.


Tässä tämä tyttönen lähempää, ihan kuin hänellä olisi siivet selässä.

















Käsityölehdet ja Askartelun Pikkujättiläinen (2002) ovat myös kirpparilta sekä tuo kankainen kirjottu taskukko (?). Mary Oljen Kirjokintaita-kirjan tilasin JUJU-kerhosta.

Fannyn talossa - blogin Fanny muisti minua tällä tunnustuksella. Kiitos paljon! Nämä aina kyllä ilahduttavat mieltä!


Tunnustuksen henkeen tulee kertoa 7 faktaa itsestään ja jakaa sitten tunnustus 15:lle blogille eteenpäin. Olen saanut tämän samaisen tunnustuksen aiemmin ja silloin  itsestäni kertoilin faktoja ja jaoin tunnustusta eteenpäin, joten nyt jätän ne hommelit väliin.
Jos jollakulla teistä ei tätä tunnustusta vielä ole, ottakaa ihmeessä mukaanne, olkaa niin hyvät!

Teen toisenkin postauksen vielä tänään ompeluksista ,niin sitten minulla on ilta ja huominen aikaa vierailla ihanissa blogeissanne. Täytyy vaan nyt välillä käydä tekemässä kotihommia. Mukavaa maanantain jatkoa!